maanantai 19. toukokuuta 2014

Hoitotädit

IMG-20140518-WA0000
Sipi ja Kärsä rypivät ojassa.

Urpo ja Kärsä saivat viikonloppuna kaksi valkoista hoitotätiä siksi aikaa, kun isäntäväki oli reissussa. Kärsä oli ollut erittäin vieraskorea ja tehnyt kaikki tarpeensa pihalle yhtä hätäpissaa lukuunottamatta. Hän oli myös nukkunut hiljaa koko yön. Yleensä Kärsä vinkuu joka yö jossain vaiheessa, mutta jos hänet päästää ulos, niin hän jää vain rappusille istumaan ja tekee lopulta tarpeensa lattialle. Siksi hän ei olekaan enää viime aikoina päässyt yöllä ulos.

IMG-20140517-WA0000
Urpo leikki Villan kanssa, Kärsä Sipin.

Urpolla ja Kärsällä oli oikein mukava viikonloppu hoitotätien kanssa, koska molemmilla oli oma seuralainen. Sipi on itsekin vielä pentu ja jaksoi painia Kärsän kanssa, kun taas Urpo sai nauttia viikonlopusta sivistyneesti aikuisen Villan seurassa. Helle haittasi menoa sen verran, että Kärsä ja Sipi menivät rypemään ojaan, jossa on enää ihan vähän vettä jäljellä. Sitten he olivatkin aivan kuraisia ja joutuivat jäämään ulos loppupäiväksi.

Tällainen järjestely oli kyllä aivan loistava meille. Urpo ja Kärsä saivat olla kotona ja kaupan päälle vielä kummallekin oma hoitotäti!

Kuvat A.S.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti